Tietopalvelu

Maakuntahallitus kokoontui 19.02.2018

MAAKUNTAUUDISTUS

Maakuntahallitus sai kokouksessa tilannekatsauksen maakunta- ja sote-uudistuksen etenemisestä. Maakuntauudistuksen valtakunnallinen valmistelu jatkuu aikataulun mukaisesti. Lait vahvistetaan kesäkuussa ja maakuntavaalit ovat tulossa lokakuussa. Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu jatkuu Etelä-Savon maakuntaliiton koordinoimana, kunnes maakunnan väliaikaishallinto käynnistyy ja valmistelu siirtyy perustettavan maakunnan vastuulle. Valtio on osoittanut maakuntaliitolle erillisrahoitusta yleiseen maakuntavalmisteluun, ICT-valmisteluun sekä Sote-koordinaattorin palkkaamiseen. Lisärekrytoinnit aloitetaan maakuntauudistuksen valmistelun tehtävien täyttämiseksi. Maakuntaliitto toimii varojen välittäjänä myös muille uudistuksen valmisteluun osallistuville tahoille. Maakuntahallitus delegoi maakuntajohtajalle valtuudet hyväksyä laskut, jotka koskevat valtion erillisrahoituksen maksamista uudistuksen valmisteluun osallistuville organisaatioille.

KANNANOTTO ULOSOTON TOIMIVERKKOON

Valtakunnanvoudinvirasto on laatinut selvityksen ulosoton toimipaikkojen vähentämisestä nykyisestä 64 toimipaikasta 46 toimipaikkaan. Pohjois-Savon liitto vastustaa kannanotossaan Varkauden toimipaikan lakkauttamisesitystä ja Pieksämäen toimipaikan säilyttämistä.

Etelä-Savon maakuntahallitus puoltaa Pieksämäen toimipaikan säilyttämistä valtakunnanvoudinviraston esityksen mukaisesti. Lisäksi maakuntahallitus toteaa, että kattavan toimipisteverkon säilyttäminen on oikeusturvan kannalta ensisijaista, eikä kahta toimipistettä tule asettaa vastakkain.

Lisätietoja: maakuntajohtaja Pentti Mäkinen, puh. 050 500 2584

Uusia investointeja Kuitulaboratorioon

Maakuntahallitus puolsi 1 053 600 euron tukirahoituksen myöntämistä Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:lle ” Puun kasvullisen lisäyksen laboratorio - Puukasvu” -hankkeeseen.

Puun kasvullisen lisäyksen laboratorio - Puukasvu -projektin päätavoitteena on suunnitella ja rakennuttaa Savonlinnaan Xamkin ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) yhteistyönä uusi laboratoriorakennus puun kasvullisen lisäyksen pilotointilaitteistolle sekä tutkimukselle. Metsänjalostuksen tutkimus ja bioteknisten tuotantomenetelmien testauksen sekä pilotoinnin mahdollistava laboratorio luo käytännön kokeellisena toimintaympäristönä mahdollisuuksia sekä uuden osaamisen, tuotantoteknologian että paremman taimiaineiston kaupallistamiseen Etelä-Savossa. Toimintaympäristön kehittäminen on tärkeä osa Etelä-Savon maakunnan älykkään erikoistumisen strategiaa. Käytännön kehitysympäristössä voi suunnitella automaatioon, robotiikkaan sekä biologiseen osaamiseen perustuvien uusien innovaatioiden tuotteistamista ja liiketoiminnallistamista.

Seuraavaksi hankehakemus käsitellään Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmän kokouksessa 23.2.2018.

Lisätietoja hankkeesta: kehittämispäällikkö Teemu Räihä, puh. 044 770 0571

AIKO-hanke: Center for Wildfood Safety

Hankkeen tarkoituksena on selvittää mahdollisuudet perustaa Mikkeliin ”Center for Wildfood Safety” –yksikkö ja laatia sille alustava toimitussuunnitelma. Yksikkö on yhteistoiminnan alusta villiruoan monipuolisen turvallisuuden kehittämiseksi. Hanke edistää metsästä kerättävän ja puhtaan veden ympäristössä kasvaneen ruoan kansainvälisen markkinan mahdollisuuksia. Suomalainen alan osaaminen nostetaan uudelle tasolle ja avataan mahdollisuuksia villiruokaan liittyvän testaus-, kehitys- ja koulutustoiminnan kehittyville markkinoille. Esitettävä hanke tukee Etelä-Savon maakuntastrategian kolmea kärkeä ”metsä-ruoka-vesi”.

Center for Wildfood Safety -yhteistyöhankkeen päähakijana on Miksei oy ja osatoteuttajina XAMK, Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti, Societal Security Solutions Oy ja Yhtyneet Medix Laboratoriot oy. Hankkeen kokonaisbudjetti on 97 432 €, josta  AIKO-rahoitustuen osuus hankkeen kustannuksista on 70 %. Hankkeen toteuttamisaika on1.2.2018 – 30.09.2018.

Lisätietoja hankkeesta: kehittämispäällikkö Tomi Heimonen, puh. 050 522 8587

AIKO-hanke: Metsäsektorin paikallisen digitaalisen puukaupan asiakaslähtöisen huutokauppapalvelun kehittäminen (MetsäHuuto)

Hankkeessa selvitetään puukaupan huutokauppamallin toimivuutta pienehköjen erikoispuuerien kaupassa. Olemassa olevia sähköisiä kauppapaikkoja kehitetään erikoispuulajien osalta myyjien ja ostajien tarpeiden mukaisiksi. Puukaupan pienehköillä erillä tarkoitetaan piensahojen, höyläämöiden sekä puusepänteollisuuden jatkojalostajien käyttämiä puutavaralajeja ja erikoispuita kuten erikoistyvitukkeja, pylväitä, haapatukkeja, lehtikuusia, visakoivuja, pihlajaa ja leppiä ym. Tapauskohtaiset tarkastelut tehdään Etelä-Savon alueelle. Hankkeessa toteutetaan digitaalisten metsävara- ja kauppajärjestelmien käyttäjien asiakaskysely. Sähköisen puukaupan laajentaminen erikoispuun pieneriin mahdollistaa puutavaran kysynnän ja tarjonnan kohtaamisen markkinoilla aiempaa joustavammin.Myyjät saavat puusta parempaa hintaa ja ostaja haluamaansa raaka-ainetta. Erityisesti erikoispuu- sekä energiapuukaupan kehittäminen vaatii alueellisten markkinoiden räätälöityjä sovelluksia digitaalisissa puukauppapalveluissa.

Hankkeen toteuttaa Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) Bioenergian laboratorio, joka on osa Mikkelin yliopistokeskusta. Yksivuotisen hankkeen kokonaiskustannukset ovat 99 996 euroa.

Lisätietoja hankkeesta: ohjelmapäällikkö Jyrki Kuva, puh. 040 757 6698

Maakuntahallitus kokoontui 19.02.2018
Maakuntahallitus kokoontui 19.02.2018

Etelä-Savon maakuntahallitus keskusteli maakuntauudistuksen valtionrahoituksesta ja uudistukseen tarvittavista lisärekrytoinneista. Päätösasioina käsiteltiin ja hyväksyttiin kolme hanketta.

Saimaalla hyvät edellytykset Unescon Geopark statuksen saamiseksi
Saimaalla hyvät edellytykset Unescon Geopark statuksen saamiseksi

Suomi on jättänyt YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescolle hakemuksen Unesco Global Geopark  statuksen saamisesta Saimaalle, Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan maakuntiin. Tavoitteena on tuoda esille alueen ainutlaatuiset geologiset arvot ja synnyttää uusia mahdollisuuksia esimerkiksi luontomatkailuun.

Maakunnallista kulttuurihyvinvointisuunnitelmaa tehdään avoimissa työpajoissa, tule mukaan!
Maakunnallista kulttuurihyvinvointisuunnitelmaa tehdään avoimissa työpajoissa, tule mukaan!

Etelä-Savossa tehdään parhaillaan maakunnallista kulttuurihyvinvointisuunnitelmaa. Suunnitelman avulla pyritään löytämään uudenlaisia ratkaisuja taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen organisointiin ja rahoittamiseen.

Etelä-Savo keskusteli aluekehityksestä mininsteriöiden kanssa
Etelä-Savo keskusteli aluekehityksestä mininsteriöiden kanssa

Maakuntauudistus tuo maakunnan kehittämiseen uutena menettelynä maakuntien ja ministeriöiden välisen alueiden kehittämisen keskustelun. Juuri päättyneellä simulointikierroksella Etelä-Savon maakuntaliiton ja ELY-keskuksen johto tapasi keskeisten ministeriöiden edustajat 15. helmikuuta.