Jousi

Jousi Huhtikuu 2018

Maakuntahallitus kokoontui 23.4.2018
Maakuntahallitus kokoontui 23.4.2018

Maakuntahallitus keskusteli Etelä-Savon liikennejärjestelmäsuunnitelman käynnistämisestä ja Itä-Suomen neuvottelukunnan kannanotosta Saimaan kanavan kehittämiseksi. Hallitus myönsi Alueelliset innovaatiot ja kokeilut (AIKO) – rahoitusta Uusi startti risteilyliiketoimintaan Etelä-Savossa.

Savon säätiö toteutti tehtävänsä
Savon säätiö toteutti tehtävänsä

Savon säätiö on vuonna 1955 perustettu säätiö, joka on julkaissut kirjasarjan Savon maakuntahistoriasta. Maakuntahistoria kattaa maakunnan tapahtumat esihistorialliselta aikakaudelta nykypäivään. Historialliset teokset siirtyvät tulevaisuuden aikakauteen, kun kirjasarjojen sisältö digitoidaan.

EU:n aluepolitiikan näkymistä vuoden 2020 jälkeen
EU:n aluepolitiikan näkymistä vuoden 2020 jälkeen

Aluekehitysjohtaja Riitta Koskisen mukaan aluepolitiikan tulevaisuuden näkymät ovat lupaavat mutta haasteelliset. Rahoitusta joudutaan EU-tasolla leikkaamaan, mutta pohjoisten harvaan asuttujen alueiden erityistarpeet ymmärretään. Suomen hallitus on täsmentänyt EU-linjauksiaan, ja maakunnat jatkavat aktiivista vaikuttamistyötään sekä kotimaan että EU:n valmistelun suuntaan.

Asiakaspalvelun osaajat
Asiakaspalvelun osaajat

Matkailuala tarvitsee kielitaitoisia moniosaajia, joilla on hallussaan sisältö- ja liiketoimintaosaaminen, asiakaspalvelun taidot, digiosaaminen ja alue- ja kulttuurintuntemus. Nämä taidot kruunaa oikea palveluasenne! Etelä-Savon maakunnassa on huhtikuussa käyty keskustelua asiakaspalvelun ja asiakaskokemuksen merkityksestä matkailussa.

Etelä-Savon Eläkeläisten neuvottelukunta haluaa vaikuttaa
Etelä-Savon Eläkeläisten neuvottelukunta haluaa vaikuttaa

Etelä-Savon Eläkeläisten neuvottelukunnan tärkeimmät tehtävät ovat yhteistyö ja edunvalvonta. Neuvottelukunta ja heidän edustamansa kasvava joukko eläkeläisiä haluavat olla toimijoita, eivät toimenpiteiden kohteita. Neuvottelukunnan puheenjohtaja on eläkeliiton edustaja Arvo Levänen ja sihteeri maakuntaliiton hyvinvointialan kehittämispäällikkö Eveliina Pekkanen.