|
Maakuntahallitus nimesi edustajat Itä-Suomen liikuntaneuvostoon
|
|
Etelä-Savon maakuntahallitus kokoontui 16.12. Mikkelissä vuoden viimeiseen kokoukseensa. Maakuntahallitus myönsi rahoitusta viidelle hankkeelle noin 850 000 euroa. Hankkeista neljä oli ylimaakunnallisia hankkeita. Maakuntahallitus nimesi kokouksessa Etelä-Savon edustajat Itä-Suomen liikuntaneuvostoon toimikaudelle 2020-2023.
|
|
Helena Räisänen työllisyyttä edistävän yhteispalvelun johtajaksi
|
|
Etelä-Savon TYP-johtajaksi on valittu Helena Räisänen. TYP on kuntien, TE-toimiston ja Kelan yhteinen palveluverkosto, jossa toimijat yhdessä auttavat työnhakijoita työllistymään avoimille työmarkkinoille tai sijoittumaan palvelutarpeiden mukaisiin palveluihin työllistymisen edistämiseksi. Helenan työpiste on maakuntaliitossa ja hän aloittaa tehtävässään 7.1.2020.
|
|
Maakuntaliitto päivittää Etelä-Savon maakuntastrategiaa
|
|
Etelä-Savon maakuntaliitto päivittää vuoden 2020 aikana nykyisen maakuntastrategiansa laajassa maakunnallisessa yhteistyössä. Strategian päivittäminen käynnistyi kolmella teemaseminaarilla, joihin kutsuttiin sidosryhmiä kustakin teemasta. Osanottajien näkemys oli, että nykyisen strategian metsä, ruoka ja vesi -kärjet ovat edelleen hyvä ja yhteiseksi koettu lähtökohta maakunnan kehittämiselle.
|
|
Etelä-Savoon tuotekehitysrahaa ELMO-yrityspilotista
|
|
Etelä-Savo on edustettuna kahdessa puun arvoketjujen tuoteinnovaatio -hankkeessa, jotka saivat rahoituksen Itä- ja Pohjois-Suomen Elinkeinot murroksessa -yrityspilotoinnissa. Lapin liiton koordinoimaan rahoitushakuun jätetyistä 17 hakemuksesta yhteensä 7 hanketta saivat Euroopan
Komission innovaatiosetelirahoituksen.
|
|
Järvi-Suomen losseille ei tule aikatauluja
|
|
Varsinais-Suomen ELY-keskus on luopunut aikeestaan siirtää Järvi-Suomen lossit aikataulutettuun liikenteeseen vuoden 2020 alusta alkaen. Esitys aikatauluun siirtymisestä herätti laajaa vastustusta ja monikanavainen edunvalvontatyö tuotti tulosta. Nykyisin ja myös jatkossa lossit liikennöivät ilman aikatauluja tarpeen mukaisesti.
|
|
Etelä-Karjala ja Etelä-Savo markkinoivat Saimaata yhteisvoimin!
|
|
Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon yhteinen tavoite on Saimaan alueen nostaminen kansainvälisesti merkittäväksi matkailukohteeksi. Saimaasta halutaan Suomen kolmas kansainvälisesti tunnettu matkailualue Helsingin ja Lapin rinnalle. Yhteistyöllä tavoitellaan matkailuyritysten yhteistyön lisäämistä sekä matkailuelinkeinojen kasvua ja kehittymistä.
|
|
Etelä-Savon alueen digitaidot kasvavat ensi vuonna
|
|
Etelä-Savon maakuntaliitto aloittaa digituen alueellisen koordinoinnin ensi vuoden alussa. Digitaidot ovat uusi kansalaistaito, joista huolehtiminen on koko Suomen asia. Digituen avulla pyritään tukemaan kaikkien mahdollisuutta käyttää digitaalisia julkisia palveluja. Digitaalinen asiointi helpottaa arkea – voit asioida missä vain ja milloin vain.
|
|
Vapaa-ajan asukkaat ovat maakunnan parhaita!
|
|
Maakunta palkitsi Etelä-Savon vapaa-ajan asukkaat maakunnan parhaina 2019. Lisäksi palkinnon saivat muotoilun ja käsityön ammattilainen Pauliina Rundgren Mikkelistä ja Järvisydämen yrittäjä Markus Heiskanen Rantasalmelta. Etelä-Savon parhaat -palkinto myönnetään toiminnasta, joka kohentaa merkittävällä tavalla maakunnan yhteishenkeä, identiteettiä tai imagoa.
|
|
VAIKUTA - Etelä-Savon osallisuuden teemaviikko 10.-16.2.
|
|
Ystävänpäiväviikolla vietetään ensimmäistä osallisuuden teemaviikkoa Etelä-Savossa. Vaikuta -teemaviikko starttaa 10.2. seminaarilla kongressitalo Mikaelissa Mikkelissä. Saat seminaarissa ideoita ja tietoa siitä, kuinka kuka tahansa voi olla mukana vaikuttamassa maakuntamme asioihin.
Tervetuloa tekemään yhdessä parasta jälkeä!
|
|
Rahoitusta maakunnan elinvoimaa vahvistaville hankkeille
|
|
Etelä-Savossa on haettavana rahoitusta Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020 – Suomen rakennerahasto-ohjelmasta. Hankerahoituksella voi esimerkiksi koota ja vahvistaa metsä, ruoka ja vesi -teemaisia yhteistyöverkostoja, kehittää Saimaan alueen matkailun liikennepalveluita tai parantaa eteläsavolaisten työpaikkojen ja koulutusmahdollisuuksien houkuttelevuutta.
|
|
Hyvää ja rauhallista joulua!
|
|
Maakuntaliitto toivottaa Jousen lukijoille ja kaikille maakuntaliiton sidosryhmille oikein hyvää ja rauhallista joulua!
Maakuntaliiton viraston asiakaspalvelu viettää joulua 23.12.2019-6.1.2020. Olemme jälleen paikalla teitä varten 7.1.2020.
|
|
|
|
|