Tervetuloa tekemään yhdessä parasta jälkeä!
Vaikuta on ensimmäinen osallisuuden teemaviikko Etelä-Savossa. Se jakaa ideoita ja tietoa siitä, kuinka kuka tahansa voi olla mukana vaikuttamassa maakuntamme asioihin. Lue lisää
Maakunnan parhaat valittiin kahdeksannen kerran.
Etelä-Savon parhaat -palkinto myönnetään toiminnasta, joka kohentaa merkittävällä tavalla maakunnan yhteishenkeä, identiteettiä tai imagoa. Palkinto annetaan vuosittain 1-3 yritykselle, yhteisölle tai henkilölle. Tämänvuotiset palkinnot jaettiin lauantaina 24.11. Mikkelin teatteriravintola Ilossa järjestetyssä pienimuotoisessa tilaisuudessa.
Yleisö jätti ehdotuksiaan palkinnon saajaksi maakunnan verkkosivulla. Tänä vuonna ehdotuksia perusteluineen tuli ennätyksellisen paljon, yhteensä 55 ehdotusta.
- Raadilla oli kova, mutta mukava työ tehdä päätöstä, sillä meillä oli runsauden pulaa hyvistä ehdokkaista, toteaa palkintoraadin sihteeri Heli Gynther.
Esimerkillisinä maakunnan imagon rakentajina ja puolestapuhujina Etelä-Savon parhaat –palkinnon vuonna 2018 vastaanottivat DeSavo ry, hotelliyrittäjä Saimi Hoyer sekä Puumalan kunta.
Palkintoraadin muodostavat Etelä-Savon ELY-keskuksen, Etelä-Savon Kauppakamarin, Etelä-Savon Yrittäjien, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahaston, Taiteen edistämiskeskuksen ja Etelä-Savon maakuntaliiton edustajat.
DeSavo ry
DeSavo ry on luovien alojen yhdistys, joka on koonnut riveihinsä Etelä-Savon alueen muotoilijoita, käsityöläisiä ja taiteilijoita. DeSavoa ja sen toimijoita yhdistää usko yhdessä tekemisen voimaan. Yhdistys edistää luovan alan toimijoiden verkostoitumista ja tiedottamista sekä tukee luovien alojen elinkeinoa Etelä-Savon alueella.
DeSavo ry on tarpeellinen, sillä alan toimijat ovat pieniä ja hajallaan ympäri maakuntaa. Yhdistys on esimerkillinen dynamo monenlaiselle toiminnalle ja yhteiselle tekemiselle alueen ja sen toimijoiden hyväksi.
Saimi Hoyer
Saimi Hoyer on esimerkillinen Saimaan ja järviluonnon puolestapuhuja. Saimi Hoyerin toiminnassa kiteytyvät Etelä-Savon maakunnan strategiset kärjet eli metsä, vesi ja ruoka. Hoyer toimii puhtaan järviluonnon ja sen antimien lähettiläänä.
Hotelli Punkaharjun yrittäjänä Hoyer on aktiivisesti vaikuttamassa siihen, että Punkaharju on jälleen erittäin kiinnostava matkailukohde. Hän haluaa edistää yhteistyötä alueen yrittäjien välillä, mikä koituu kaikkien eduksi. Saimi Hoyer on saanut koko Etelä-Savon matkailuun uutta puhtia tekemällä aluetta tunnetuksi aina ulkomaita myöden.
Puumalan kunta
Puumalan kunta kehittää esimerkillisesti alueen matkailua ja vapaa-ajan asumista. Kehittämistyössä kunta on aktiivinen yhteistyökumppani alueen yhdistystoimijoiden ja yritysten kanssa. Kunta panostaa ja resursoi määrätietoisesti matkailuun ja näkee sen elinvoiman ja hyvinvoinnin lähteenä.
Konkreettiset esimerkit kunnan tekemästä yhteistyöstä alueen yritys- ja yhdistyskentän kanssa ovat Puumalan saaristoreitti ja Norppapolku. Puumalassa on onnistuttu edistämään luontomatkailua ja liikuntaa yhteistyössä useiden toimijoiden kanssa. Molemmat reitit ovat saaneet runsaasti kiitosta ja myönteistä julkisuutta myös maakunnan ulkopuolella mm. somessa, blogikirjoituksissa ja aikakausilehdissä. Puumalan, Etelä-Savon ja Saimaan matkailumainontaa parhaimmillaan!
Puumala uskoo vahvasti luontomatkailuun ja panostaa Saimaa GeoParkin kehittämiseen. Maakunnan strategiset kärjet metsä, vesi ja ruoka tarjotaan matkailijoille ja vapaa-ajanasukkaille mm. reitistöjen ja niihin kytkeytyvien palveluiden muodossa.
Etelä-Savon parhaat -palkinto on myönnetty vuodesta 2011 alkaen. Aiemmin palkinnon ovat saaneet Aino Ackté työryhmä, matkailujohtaja Maisa Häkkinen Miksei Mikkeli Oy:stä, Mäntyharjun kunta, ravintoloitsija Ilkka Arvola, Craft&Design –verkosto, projektipäällikkö Helena Skopa, Pieksämäen kylät ry, Rantasalmen Puhallinorkesteri ry, kuvaaja Hamid Al-Sammarraee, Ilkka Seppä ja Sylvi Symposiumi, Savonlinnan taidelukio, SaimaaHoliday-yritysverkosto, jääpalloseura Kampparit, toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen, lastenkulttuurivaikuttaja Mervi Riikonen, kirjailija Reijo Honkonen, toimittaja Kimmo Ohtonen, Etelä-Savon urheiluakatemia, aluejohtaja Heimo Lipsanen, muotoilija Riikka Kaartilanmäki ja seppä Jaakko Kaartilanmäki sekä Big Wheels -tapahtuma ja sen tuottaja Heikki Skyttä.
Lisätietoja: kehittämispäällikkö Heli Gynther, puh. 040 773 7285, sähköposti heli.gynther@esavo.fi

Etelä-Savon maakuntaliitto aloittaa digituen alueellisen koordinoinnin, kun digituki-pilotti laajenee valtakunnalliseksi toiminnaksi. Digitaidot ovat uusi kansalaistaito, joista huolehtiminen on koko Suomen asia. Lue lisää
Etelä-Savon maakuntaliiton ja Kuntaliitto ajankohtaispäivässä keskusteltiin liikenneverkosta ja EU:n kansallisesta alue- ja rakennepolitiikasta. Keskustelua käytiin myös maakuntarajoista. Lue lisää
Maakuntahallitus kävi keskustelua liikenteen ajankohtaisista asioista 26.8. kokouksessaan. Lyhyellä aikavälillä Etelä-Savon edunvalvonnassa rataverkon eri hankkeiden painotuksista kiireellisin ja tärkein toimenpide on Savon ja Karjalan ratojen nopeuttaminen Kouvolan pohjoispuolella. Lue lisää